Esikoista olemme toivoneet jo vuoden ajan, mutta haikaraa ei ole näkynyt. Paitsi kerran se jo piipahti tuomaan onnen hippusia ja pientä toivetta; syyskuussa 2009 tein elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin ja olin maailman onnellisin ikinä. Mutta lokakuussa 2009 (rv8+5) tapahtunut spontaani keskenmeno puhalsi kaikki toiveet pois ja karkotti haikaran taas omille teilleen. Alkio oli lakannut kehittymästä jo aiemmin, eli sydämen sykettä emme koskaan päässeet näkemään tai kuulemaan, vaikka ultraruudulta pieni möykky näkyikin pussissaan viikko ennen keskenmenoa. Ja ehkä ihan hyväkin niin. Helpompi käsitellä asiaa ja ymmärtää tapahtunutta koska alkiosta ei olisi koskaan kehittynyt sikiötä. Huonoa tuuria siis että munasolu oli mitä luultavimmin viallinen, tai sitten kehityksessä tapahtui muuta  poikkeavaa.

Tätä kaikkea toiveilua varjostaa oman kropan temppuilut; hyvin epäsäännöllinen ja PITKÄ kierto, jo ennen yritystäkin sadaksi päiväksi kadonneet kuukautiset olleet harmina. Ihan ei kroppa toimi niin kun pitäisi näin pillereiden syönnin jälkeen (ilman pillereitä 1.9.2008 lähtien).  Ovulaatiota ei tapahdu, irtoaminen todettu tapahtuvaksi pregnyl-piikin avulla nyt kaksi kertaa (joista ensimmäisestä raskaus ->km). Yksityisen gynen kautta tutkimukset aloitettu jo melkein heti yrityksen alussa ja nyt lapsettomuusklinikan asiakkaina ollaan. Sana lapsettomuus ei aiheuta enää kauhun tunteita eikä ahdistusta. Kyllä, olemme lapsettomuustutkimuksissa ja -hoidoissa. Sitähän se on, Ei tässä auta asian kiertely. Olemme saaneet paljon apua ja kannustan myös muita epätietoisia menemään ajoissa tutkimuksiin jos on selkeästi havaittavissa ongelmia jotka voiva vaikuttaa raskautumiseen. 

Ei tätä omalle kohdalle osannut kuvitella. En uskonut että pikkutytöstä lähtien oleva haaveeni, toive tulla äidiksi, on niin mahdoton toteuttaa. Ensin ei elämä mennyt niin  kuin toivoin. Aiemmat parisuhteet olivat tuhoisia itsetunnolleni; täynnä valheita, pettämistä ja vähättelyä. Pettymyksiä, pettymyksien perään. Niistä murtuneena, pikkuhiljaa asioista selviytyneenä, vahvempana kuin koskaan ennen,  kuin odottamattomana joululahjana tuli elämääni mies. Täydellinen mies. Kaikkea mitä olisin voinut toivoa, ihminen joka rakastaa ja arvostaa minua sellaisena kun olen. Tämä tyttö oli aivan myyty, ja on sitä edelleenkin. Tällähetkellä asumme onnelllisesti avoliitossa. On koti ja kaikki kunnossa, mutta jotain vielä puuttuu, Ja se onkin tämän tarinan ydin. Lapsi. Haluaisimme kovasti jo tulla vanhemmiksi, äidiksi ja isäksi, olla perhe. Mutta onnea ei nähtävästi ole tarjolla vieläkään kovin helposti. Yritystä on ja pinnan alla suuria unelmia. Uskallus haaveilla avoimesti vauvasta on karissut kuukausi kuukaudelta, nega testien, aina saapuvien kuukautisten ja pettymysten jälkeen.  Etenkin keskenmeno pudotti korkealta, mutta nyt tietää lähipiirikin mitä odottaa meidän suunnalta, ei tarvitse enää kenenkään udella ja piikitellä vauva asioista.

Keskenmenosta selvittiin hyvin, melko pienellä vuodolla. Nyt takana yhdet normaalit menkat ja jo pieni pettymys. Yritys oli heti piikkeineen käynnissä km:n jälkeen mutta meillä ei siis tärpännyt heti uudelleen vaikka ultrassa olikin kaikki tosi hyvin. Nyt vaan odottelen ensiviikon folliultraa jossa toivottavasti taas selviää milloin mahdollisuus laittaa piikki irrottamaan kasvanut munasolu.

Tästä tämä siis jatkuu, elämä ja vauvahaaveet , mietteitäni blogiini kirjoittelen opiskelujen ohessa  :)