Joulukuu on taas uhkaavasti rientämässä kohti iloisinta aikaa.. tai siis aikaa jonka kuuluisi olla iloinen, onnellinen ja piparin tuoksuinen.

Kyllä meilläkin näin ennen joulua pipareita paistellaan ja verhot vaihdetaan hieman jouluisemmiksi. Mieli on välillä iloinenkin, muttei kuitenkaan joulun takia. Ennemminkin päin vastoin. Joulu saa surun hiipimään kätköistään ja nakertavan kaipauksen koloa yhä suuremmaksi. Näin minusta viedään palapalalta sitä rohkeutta ja toivomisen iloa pois, jota oman lapsen toivominen minussa kasvatti ja sai aikaan kun haikaralle annettiin lupa tulla vierailulle. Joulu on lasten juhla, perheiden yhteinen iloinen pyhä. Meille sitä ei vieläkään ole tiedossa ja se on todella suuri pettymys molemmille. Ei kotimme ole joulun viettopaikka ennen kuin täällä on jokin mikä tekee joulusta oikean Joulun. Siksi olemmekin päättäneet olla reissussa joulunpyhät ja vietämme  mahd. rauhallista joulunaikaa ilman stressiä.

Meillä on viikonloppuna pyörähtänyt käyntiin myös taas uusi yk  -luku vaan kasvaa  :(   Haikeus ja pettymys iski vasten kasvoja mutta kyllä tästä taas eteenpäin rämmitään, ainut suunta on ylös päin.  Kolmessa kierrossa on nyt ollut pregnyl-piikki ja tässä viimeksi olleessa myös luget mukana -ikävä kyllä turhaan :(  ei näytä uutta tärppiä käyvän. Ei edes tietoakaan siitä joulun ihmeestä..