Joululomalla sitä ehtii mukavasti syventyä harrastuksen pariin. Rakastan neulomista. Ja se on tullut yhä tärkeämmäksi osaksi minua. Se auttaa selvittämään päätä kaikkien näiden sekavien ajatusten keskellä. Tai oikeastaan se auttaa poistamaan hetkeksi kaikki ajatukset ja mietteet, kun saa keskittyä johonkin mielekkääseen asiaan. Enkä ole vielä löytänyt muuta asiaa joka olisi yhtä tehokas poistamaan stressiä.

Vuoden verran on kaappiini kertynyt jos jonkin moisia valmiita töitä, jotka ovat kooltaan pieniä. Löytyy sukkia, pipoja, myssyjä, lapasia.. Punaisia, sinisiä, keltaisia ja vihreitä...yksi värisiä ja kuviollisia.. Ne on kaikki tehty rakkaudella. Kerta toisensa jälkeen olen aloittanut uuden työn, saanut valmiiksi, laittanut ne pois silmistäni vaatekaappini kätköihin, sulkenut ne laatikkoon jonka kansi sulkee sisällensä paljon riipivää kaipausta.

Nyt työn alla on ollut aikuisille asusteita, sekä tuttavien lapsille. Vauvojen neuleet saa odottaa ehkä hetken, ennen kun jaksan tarttua taas uuteen toivon kipinään. Mutta silti mä huomaan liian usein salaa katsovani ihania pienten vaaleanpunaisten neuletöiden ohjeita... Ei toivo ole vielä kadonnut. Aina on toivoa.